Seniorien tunnelmia Metro-Grossosta

Kuva: Vuokko Hosia

Vuokko: Hakaniemen metroasemalla koki, kuinka soitto vaikutti ja tavoitti. Kiireisen oloinen isä pikkulapsi rattaissa ja pikkutyttö vieressä kävelemässä, joutui jäämään tytön pyynnöstä kuuntelemaan koko setin eli Purcellin Chaconnen, Lullyn Turkkilaisten marssin ja Rameaun Villit. Erityisesti lapset olivat  kiinnostuneita ja hiljenivät keskittyneeseen kuunteluun.

Maija: Kiitos kaikki! Oli ikimuistoinen tunne saada olla keskellä musiikin pauhua ja yhteistä soittamista. En oikein voi ymmärtää miten tälläinen kokemus on tullut osalleni.

Heidi: Hakaniemen metroasemalla oli kerrassaan hauska tunnelma, ja paikalle pysähtyneet tuntuivat oikein kiinnostuneina kuuntelevan. Voi toki olettaa, että monet olivat matkalla jonnekin eivätkä siksi voineet pitkään pysähtyä. Minusta oli hauska soittaa, ja mielestäni homma sujui ihmeen hyvin olihan meillä mainiot tuet keskuudessamme. Yhdessä tekemistä parhaasta päästä se oli ja onnistuminen tietenkin harjoitusten ja ohjaajien ansiota. Kiitos teille ja kaikille.

Solja: Kyllä eilinen kokemus jää varmaan kaikille meille ikimuistoiseksi. Kiitos kuuluu Annamarille, Annalle ja Elinalle meidän opastamisesta. Ja kaikille mukaville kanssasoittajille.

Erkki: Kiitos!!! Tunnelma oli upea. Ja pieniä soittajia kuunnellessa ei voinut kuin ihailla sitä taitoa ja intoa. Samalla kyllä huomasi, että kahdeksanvuotiaana oppii nopeammin kuin kahdeksankymppisenä.

Heidi: Tapiolasalissa tunnelmat lavan takaosassa olivat varmaankin hieman erilaiset kuin edessä puhumattakaan Antin ahtaasta paikasta viulistien joukossa. Meillä huilisteilla oli Petran hyvä tuki koko ajan ja melkein tarpeeksi tilaa. Vähän vinkurassa piti meidän poikittaisten pillien soittajien seistä. Nuoriso ympärillä lavalla ja käytävillä oli mitä ystävällisintä, ja kaveerasin luontevasti vieressäni olevan nuoren herrasmiehen kanssa. Loistavaa joukkoa! Kenraaliharjoitusiltaan verrattuna lopputulos oli hyvä, ainakin meidän suunnastamme seurattuna.

Sirpa: Olin lauantai-iltana niin onnellinen etten ole aikoihin ollut. Sitä yhteisöllisyyden määrää koko projektissa ja yhdessä soitetun musiikin lumoa! Kävelin parikymmentä senttiä maanpinnan yläpuolella – kiitos kaikille Metro-Grosson idean ja käytännön toteutuksen takana oleville.

Katri: Hyvä mieli jäi eilisestä. Ja sitä lisäsi vielä tyttären tämänpäiväinen toteamus hänen tullessaan eräästä kuorokonsertista: ”Ihan kiva konsertti, mutta ei alkuunkaan niin hyvä ja vaikuttava kuin teidän eilinen.”

Vuokko: Tapiolasalin lavan soittajameri oli salvata hengen. Kuinka hallitusti ja häiriköimättä niin pikkuiset sottajat kuin teini-ikäisetkin jaksoivat kenraalin ja itse konsertin. Nämä Collegiumin Grossot joka kerta ovat pakahduttaa sydämeni. Ja nyt sai olla vielä osa hienoa bändiä.